Synkkä maailma

Näen maailman valojen ja varjojen tanssina. Me ihmiset kykenemme sekä hyvään että pahaan, mutta usein emme halua nähdä pahaa itsessämme tai ulkopuolellamme. Toisinaan emme voi välttyä siltä, jolloin kokemus voi olla entistä raskaampi. Näen, että meidän on hyvä tutustua ihmisyyden eri puoliin – myös varjoihin. Tätä kautta meistä tulee entistä vahvempia ja kyvykkäämpiä ja voimme kohdata sekä toiset ette ennen kaikkea itsemme.

​

Uskon maailmankuvani olevan perua Suomen luonnosta ja valosta, tai sen puutteesta. Sukuni kokemukset ovat lyöneet minuun leimansa samoin kuin ympäröivä yhteiskunta ja kollektiivinen tajunta. Jo nuorena minusta tuntui siltä, että pimeys odottaa nurkan takana ja perikato tai kuolema kulkee jäljissäni, hiljaisena, odottaen. Elämä on osin sattuman kauppaa, mutta se ei tarkoita sitä, että pitäisi vain jäädä odottamaan mitä tapahtuu. Toiminnassa on kunniaa ja elämäänsä tulee ohjata omien kykyjen ja voimiensa mukaan.

​

Ahneena kokemuksille minua on aina kiehtonut mitä taivaanrannan tuolla puolen on ja mitä uutta elämä voi tarjota. Elämä tarjoaa myös iloja, joista tuleekin nauttia. Yhdistelmänä kuolon hajuinen pessimismi ja aurinkoinen ilkamointi voivat kuulostaa ristiriitaiselta, mutta sitä elämä on. Se on sekä valoa että varjoja, joissa molemmissa on osa toistaan ja jotka siksi ovat vain, kun toinenkin on.

Shamanismissa pyrin ilmentämään tätä ristiriitaa ja syventämään tuntemusta elämästä ja sen eri puolista rituaalisin keinoin. Rituaalit ovatkin yksi tapa tutustua omaan alitajuntaansa ja siihen, miten se resonoi maailman eri tasojen kanssa.

​

Muusikkona olen soittanut metallia, rockia, jazzia ja klassista musiikkia. Olen esiintynyt niin baarin nurkassa kuin areenoilla. Esitelmöinyt, näytellyt ja laulanut. Matkustanut yksin ja bändien kanssa lähes jokaisella mantereella. Nolannut itseni pahanpäiväisesti ja kokenut esiintymisen hurmion.

​

Olen työntänyt itseni harrastamaan kamppailulajeja voittaakseni pelkoni ja itseni. Näyttelijänä etsin puhuttelevia rooleja päästäkseni toisen pään sisään, kokeilla miltä tuntuu kävellä hetki tämän kengissä vain nähdäkseni, onnistunko siinä.

 

Tulevaisuuden suhteen olen pessimistinen. Maailma ei näytä lupaavalta, mutta onko se koskaan sitä luvannutkaan? Tiedostavina olentoina etsimme lohtua ja ehkä siksi rakastamme tarinoita. Kaipaamme johtajia, pelastusta tai mitä tahansa, joka tekisi elämästä hieman siedettävämpää. Usein nämä ovat illuusiota, pahimmillaan vakavia virheitä ja parhaassakin tapauksessa vain laastareita haavan päälle. Voimme kuitenkin voittaa itsemme ja se onkin ainoa asia minkä voimme tehdä. Ja voittaakseen tulee tuntea minkä kanssa kamppailee, mutta ennen kaikkea tulee tuntea oma itsensä.

​

​